keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kuulumiset

Reissun lopuksi ajoimme Varennasta Como-järven ympäri takaisin Comon kaupunkiin ja siitä sitte takaisin Milanoon. Sitten pitikin jo suunnata kotia kohti.

Seuraavana vkoloppuna kisattiin SM-kisat sateisessa säässä. Perjantaina hidas nolla, lauantaina joukkueradalta HYL ja sunnuntaina puhdas rata, mutta harmittavasti sekunti yliaikaa ja sijoitus 57/258. Tuittu ei kulje kisoissa niin kuin treeneissä (eikä kyllä aina sielläkään ihan samaan malliin), enkä oikein osaa ratkaista tilannetta. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menty ja usein saa olla pääasiassa aika tyytyväinen. Tuitun ohjelmassa on seuraavaksi sterilisaatio, josko sillä saataisiin tilannetta hieman tasoitettua. Se ei ole periaatteessa valeraskas (hoivaa leluja tms), mutta on juoksujen jälkeen tosi masentunut ja vaisu. Siihen 6kk juoksuväli niin... Jalostukseen sitä ei kuitenkaan tulla ripsien vuoksi käyttämään, joten yhdet juoksut vähemmän kelpaa kyllä meille :) Harkinnassa on samalla sterkata myös Elsa. Se täyttää kohta 10v ja on tosi hyvässä kunnossa ja kestäisi leikkauksen kyllä. Kestäisikö se aikanaan leikkausta jos märkäkohtu yllättää, onkin sitten jo toinen asia. Kallakin piti vihdoin ensimmäiset juoksunsa :)

Mapen pentusilla on menny hyvin :) Ahkerasti niitä on sosiaalistettu (iso kiitos siitä) ja pennut ovat olleet reippaita. Treenit ja kurssit on myös jo hyvässä vauhdissa:)
Ikää niillä on nyt 14+ viikkoa ja 12-viikkoisrokotuksilla painoa oli:
Oomi (K. Meniks Tunteisiin) 4,6kg
Miina (K.Vaimomatskuu) 5,3kg
Hikka (K.Rähinärakkautta) 5,4kg
Qumma (K.Käännät mun pään) 3,9kg
Kundi (K.Pojat on poikii) 6,6kg

Kundi kävi Joensuussa olemassa hoidossa yhden päivän ja nappasin nopeasti pari kuvaa isosta ja niin iloisesta pojasta :) Se on paljon leppoisamman oloinen kuin tytöt, mutta meinikiä pojasta silti löytyy!





Sitten kävin varastamassa lainaamassa kuvia:


 Hikan (K.Rähinärakkautta) kuvat Pia Pynnä ja Hikalla näissä ikää n.11vko





ja sitten vielä Oomi (K.Meniks Tunteisiin) ja isoveli Koda (Tottakai se on sven tuuva), kuvan otti Anne Saari


Lupaan tänään herätellä treenibloginkin henkiin, paljon on kaikkea :) Yhtenä isona ja niin odotettuna asiana on äskettäin varmistunut muutto, en ehkä malta odottaa elokuun loppuun! Yksi unelma toteutuu :)

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Como-bellagio-Lecco-Varenna

Sitä ehtii moneen paikkaan ku ei jää liikaa makoilemaan:)
Viimeksi totesin että ruvetaan proseccon voimalla tekemään suunnitelmia ja niin.. Ne näytti tältä :D

Eilen lähdettiin Comolta laivalla Bellagioon. Se on pieni ja sievä kylä keskiosassa Como-järveä. Kylä oli pieniä katuja ja kuppiloita täysi!


Käytiin myös kaverin suosituksesta trattoria san giacomossa syömässä ja olipa ihan parasta ruokaa siihen mennessä!

Lähdettiin illalla sitten laivalla Leccoon, joka oli kyllä vähän turha käänne matkassa. Onneksi aikaa ei ollut varattuna tuon enempää! Ei siellä ollut oikein mitään (paitsi kiva ja siisti hotelli Alberi), hyvä että ruokapaikka löytyi!
Aamulla sitten lisää suunnitelmia ja päätettiin ottaa auto. Osasyynä oli Varennan majapaikan sijainti korkealla vuorilla. Samalla pääsisi kiertämään lopun järvestä:)
Varenna oli kyllä ihana! Syötiin tässä majapaikassa ja lähdettiin katsomaan viereinen Vezion linna. Saatiin ilmaisliput majapaikasta.

Hienot oli näkymät!
Sieltä lähdettiin sitten "keskustaan"  katselemaan. Bongasimme varsin nopeasti kajakkeja vuokraavan firman ja kyllä kelpasi meloa noissa maisemissa ja parhaassa seurassa <3
"valitse niistä kuvista joku kiva ja lähetä"...hahaha :'D

Sitten kierreltiin kujia edestakas ja istuttiin lasilliselle.
Satamaan alkoi tulla bemaria toisensa perään ja ikkunassa tarrassa vaahteranlehti + nimen 3 ekaa kirjainta. Piti sitten käydä kysymässä mikä on homman nimi. Kanadalaiset oli tullu saksaan bemariostoksille vähä isommalla porukalla (äkkiseltään autoja näkyi 25-30) ja kiertelivät sitten etelä-eurooppaa.
Varmaan kiva olla toi opelin omistaja kun noita M2 bemareita tuli kymmenen tohon ympärille. En ois varmaan tullu ees ulos autosta :'D

Sit mentiin ettii päivällispaikkaa ja löydettiin hyvä. Ollin mustekalat vaan ei menny tätä ääntä kohti, jotenkin liian...oikeita.
Summa summarum, ei leccolle, kyllä comolle ja bellagiolle ja iso kyllä varennalle!
Nyt proseccoa ja em-futista italiaksi:)



keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Milano-Venetsia-Como

Ciao!

Viikonloppuna juhlittiin katrin ja ollin häitä, olipa hauskaa, ihana pari ja ihanat häät <3

Ekaa kertaa kampaajalla sitten vanhojentanssien.. 


Maanantaina saavuttiin aamusta Milanoon ja päivä meni aika pitkälti shoppaillessa. Lämpöä riitti:) kone lähti joensuusta 5.50 ja Helsingistä 8.00. Edellisistä kolmesta reissusta poiketen lennot eivät olleet myöhässä :P

Tultiin aika myöhään takaisin hotellille, metrolla paluu oli kyllä jo aika hyvä idea kun kävelty oli n.15km.. Lisäksi voi myöntää et hääviikonlopusta pääsi kertymään hieman univelkaa,joten unta ei tarvinnu odottaa!
.. Olin kuitenkin varannut junaliput jo klo 7.35 lähtevään junaan tiistaille..
..ja suuntana oli venetsia. Juna vei meidät venetsia metsreen, josta sitten toisella junalla keskustaan. Lippuautomaatista on helppoa ostaa liput:)
Venetsiassa oli, kuten arvata saattaa, aika monta muutakin.. Oikeestaan se oli täynnä turisteja ja totesimme jo alkuun, että on järkevämpää suunnistaa ei-merkittyjä katuja. Tuli siitä krääsän  paljoudesta mieleen ranskan lourdes..molemmat voi kiertää kaukaa:P kannattiko venetsiassa käydä? No joo, olihan siellä näkemistä ja poikkesihan se perinteisestä kaupungista. Uudestaan ei kyllä tarvitse mennä:)




Juna oli takaisin milanossa 22.30. Ei taaskaan tarvinnut unta odotella!
Tänään lähdettiin sitten Comon kaupunkiin, joka on 85000 asukkaan kaupunki samannimisen järven rannalla. Tykätään tästä enemmän ku milanosta ja venetsiasta yhteensä! Aidompaa italiaa, väitän. Ollaan syöty, juotu ja kävelty sekä ajettu jollakin hissin ja junan välimuodolla ylös vuorelle.


Comolainen suojatie..


Nyt proseccon voimalla suunnittelemaan seuraavaa siirtoa:) adios!