sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mitä uutta?



Hieman on huonoja uutisiakin kerrottavana. Mapen eniten mapen näköinen ja oloinen pentu otti ja teloi varpaansa. Ja se mikä on kaikista huvittavinta tilanteessa, jossa ei periaatteessa ole mitään huvittavaa, niin on se että kyseessä on sama jalka ja sama varvas kuin martalla aikanaan! Onneksi Oomi näyttää pääsevän vähän vähemmällä ja kyseessä on hiusmurtuma/papuluun liikahdus =ligamenttivamma. Mapellahan oli murtumat sekä varpaassa että myöhemmin todettuna myös välikämmenen kahdessa luussa.
Onkin unohtunut mainita että Oomin "isoveli" Koda ja Anne tokoilivat hienon alo1-tuloksen tokon sm-kisoissa!!
Tuittu kisasi katrin kanssa piirinmestaruudesta. Yksi nolla ja yksi hylky. Taisi puudeli liikkua paremmin katrin kanssa?!

Kotona sitten... maalattiin keittiö  välitilan laatat. Aiemmin ne olivat tällaiset:
(kuva myyntiesitteestä)

ja nyt siten valkoiset.


Otin joku päivä kuvia tuosta struktuuriseinästä. Siinä siis pohjamaali sävy 1946 (tikkurila deco grey) ja päällä tikkurilan Tunto Hieno sävy 1945. 







Vannoin joskus että tuota Hay Trayn ns. "blogipöytää" ei meille tule, mutta kuinkas kävikään.. Mut hei jos se on torissa myynnissä jonkin verran edullisemmin niin hitto miks ei?!

Saatiin sitten viimein sekin tv-taso. Tilattiin se trademaxilta kuten senkkikin, mutta eri aikaan. Nyt sitten maanantaina oli tv-taso saapunut Turkuun seurantakoodin mukaan. Sieltä se ei näyttänyt liikahtavan mihinkään kunnes perjantaina Olli rupes asiaa selvittämään. DHL:llä ei ole kuljetuksia tänne päin, tv-taso oli annettu "jonkun muun" kuljetettavaksi. Ei siis tietoa minkä, saati mitään seurantakoodia! No, onneksi satuin olemaan ulkona (tällä hetkellä puhelut ei sisällä toimi kun vahvistin meni rikki) kun postilta soitetaan, että tuodaan se maanantaina tai saatte hakea tänään.. Trademax selvitti kyllä asiaa ihan asiaankuuluvasti, DHL pesi kyllä kätensä asiasta. No, tv-taso löytyi ja Riikan kanssa perjantaina saunottiin ja kasattiin se parin siiderin voimalla :D
Eilen sitten pirteänä Orimattilaan jalostustarkastukseen, mutta se on sitten jo toinen tarina :)


p.s. koirahuoneessa ei oikeasti ole sininen valo ;)
p.p.s. jotain pitäisi keksiä noille verhoille tai niiden tilalle. Odotan inspiraatiota





lauantai 13. elokuuta 2016

Remontti huonolaatuisine kännykkäkuvineen!

Eräänä päivänä myyjiltä tuli viesti "haluaisitteko muuttaa jo viikonloppuna?" No totta hitossa!  
Lähdettiin sitten tsekkaamaan paikat ja sen jälkeen maaliostoksille. (Mainittakoon, että pohjamaalia piti käydä vielä lisää). Maalattiin pe ilta, la ilta (minä ja Katri muutama tunti kisojen jälkeen, kisoista HYL-HYL-5), koko sunnuntai (kiitos iskä ja äiti avusta!) ja sitten koko maanantai. Tiistaina sitten muutettiin :)

Eteisen suunnasta keittiöön, remontinkin keskellä puudeli löytää laatikon päältä tippuneiden vaatteiden päältä pehmeän paikan :D


Koirahuoneesta olkkariin päin

valkoiset tassunjäljet parketissa ilahduttaa kovasti remontin keskellä..

keittiöstä olohuoneeseen päin

Seinissä oli (ja on edelleen) maalipinta. Maalin väri vaan haluttiin kirkastaa ja raikastaa ja pääväriksi valikoitui Tikkurilan Deco Grey-sarjan maali 1950. Pohjamaali tuli valkoisella.

Keittiö kirkastuu, O viritti ensimmäisenä Lokin liitelemään..

Pohjamaalattu keittiö


Koirahuone olohuoneesta päin kuvattuna. Talossa on huone, josta pääsee takapihalle, kodinhoitohuoneeseen ja toki myös makkariin ja olkkariin. Lattialla on laatta, joten mikäpä parempi koirahuone!

Koirahuone pohjamaalattuna ja väsyneet remonttipyrrit

tässä ehkä jo pintamaalia?

Tässä lopullinen (ainakin nyt) koirahuone, pitäähän koirilla oma sänky olla! Kaappi piilottaa sopivasti enimmät koirakamat. Sänky on löytö torista ja alun perin ikeaa kuten kaappikin.

Makkarin ja työhuoneen seinässä oli yksi seinä sinisellä, jännitti vähän miten se peittyy, mutta peittyi oikein hyvin!

Työhuone muuton keskellä, yksi seinä harmaalla (Deco Grey 1944)

makuuhuoneet (makkari ja vierashuone) saivat seinilleen 1944:sta myös
 

makuuhuone ennen maalausta

ja makuuhuone nyt. Vielä puuttuu torkkupeittoa ja tyynyä ainakin
 
päätin ettei pikkuhuoneisiin tule verhotankoja kun ikkunatkin on pienet (talo on passiivitalo viimeisen päälle), joten rullaverhoilla mennään ainakin nyt. Lamppuidea on napattu pinterestistä.

Keittiö nyt. Ostettiin uus pöytäryhmä ja eilen löysi string-hyllykin paikkansa :)

keittiö/olkkarin väliseinä ennen

Olkkarin väliseinään tuli struktuuripinnoite. Versioita löytyi ihan yhtä paljon kuin tekijöitäkin ja päädyttiin (halvimpaan :D) versioon, jossa pohja maalataan tummalla (sävy 1946) ja pinnalle sitten struktuuripinnoite asteen vaaleammalla (1945). Sitten metallilastalla pintaa edestakas niin että pohja kuultaa alta. Enemmänkin se olisi voinut kuultaa, mutta lopputulos on ihan jees vaikkei se kuvissa välitykään :)


Olkkari maalausvaiheessa

ja tällä hetkellä
 

Tuolle takka-leivinuunisysteemille on varmasti vielä tarkoitus tehdä jotain, joskaan se ei enää niin pahasti hyppää silmille kuin aiemmin. Tarkoituksena on myös maalata keittiön välitilan kaakelit ja samalla tuo ns. päävessan osa kaakeleista. Niistä myöhemmin kunhan joskus valmistuu :D Viimeinen huone (jolla ei ole toistaiseksi mitään funktiota) on vielä kesken ja toimii varastona..

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Vaimomatskuu

Eilen treffattiin Miina eli K.Vaimomatskuu. Ihanan avoin ja iloinen pentu :) Jotenkin saman oloinen kuin Kundi, enemmän varmaan isäänsä tulleet, ainakin Hikka ja Oomi kuulostaa olevan ihan pikku-mapeja niin hyvässä kuin pahassa.. Qumma sitten jotain siltä ja väliltä.




"Omistan tämän lätäkön enkä erityisemmin pidä pennustani.."

isomummi

Pirteä mummeli kohta 10v

Pilkkukoira poseeraa

Miina taas

Miinakin poseeraa

1,5vko sitten oltiin mökillä, muutama kuva sieltäkin, kerranki omista koirista :)

puudeli jaksoi haikailla keppien perään

Nääki miettii et käviskö sen kepin vaiko...

..No Dukki käy :)

Puudeli pussas Ollii <3

Sukulaiskoirat menestyivät agilityn  EO:ssa, voittoon mapen pentujen täti Zookie (Bazooka Extreme Braveheart) ja kakkossijalle Kallan täti Le (Celebrian du Mourioche). WOW!