maanantai 3. heinäkuuta 2017

DIY viilennysallas koirille

Pitäisi aktivoitua ja päivittää blogi, mm. erkkarikuulumiset.. Mutta tänään itä-suomessa tarkeni, 25+ astetta ja pihahommissa hikoilevat koirat (ja omistajat). Meillä on pihalla hiekkalaatikko, joka on suojattu pressulla. Ajoittain siinä on sadevettä ja koirat ovat käyneet siinä viilentymässä. Siitäpä se idea sitten lähti...

Kaivetaan hiekkalaatikkoon monttu keskelle ja pinotaan hiekkaa reunoille.



..ja tietenkin annetaan jokaisen osallistua tehtävään haluamallaan tyylillä...
Laitetaan hiekan päälle pressu
Kulmiin voi tunkea pari kiveä, jos kuvittelee että näkymästä tulee silloin esteettisempi, ja vaikka ei osaa kuvitella niin pysyypä paikoillaan


ja täytetään allas vedellä

..ja eiku viilentymään :)
vielä en tuon enempää vettä laittanut, myöhemmin sitten lisää :)

perjantai 9. kesäkuuta 2017

aurinko paistaa!

vihdoin täällä on kesä! Kaksi hellepäivää menikin rattoisasti töissä, 11h vuorossa ei paljon ulkoilulle enää päivässä jää aikaa, mutta onneksi nyt vapaapäivänäkin paistaa aurinko :)
viime viikonloppuna ei näistä keleistä ollut mitään tietoa. Lauantaina järjestin kasvateilleni (+ parille extrakoirakolle) paimennusleirin Koiranotkossa ja lauantaina tuuli kyllä luihin ja ytimiin! Toppatakki + goretex-takki ja alla fleece eikä ollut yhtään liikaa! Leirillä olivat mukana kasvateistani Jeti, Hemmo, Miina, Kundi, Oomi ja Hikka sekä Elsan pennuista Koda ja Pila. Joukon täydensivät Kalla, Rilla ja pikkuinen Haru. Oli kiva nähdä porukalla ja samalla katsoa mitä ajatuksia lampaiden suhteen koirilla on. Olihan niitä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Kiitos Terhi ja Hannu taas :)



Lyyti näytti pyrtseille miten homma oikeasti hoidetaan :D



Hikka tuli meille Pian kanssa jo perjantaina ja käytiin vähän aksailee Hikka + Kalla + Hemmo. Lauantaina sitten ajettin vielä vähän jälkeä ennen kun painuttiin saunaan lämmittelemään. Sunnuntaina jatkui paimennukset onneksi vähän paremmassa säässä (=sai jo jättää toppatakin pois).

Muutama kuva tuli napsittua :

Jeti (K.Liian Viilee)

Jetin kämppis Nemo (Bywater Waukheon)

Ihana ja hirmu reipas pieni Haru (Tottakai ihan oon oikee heila)


Hemmoli (K.Ota mut kiinni)

Hikka (K.Rähinärakkautta)


musta koira ja aurinko... Noh, Oomi (K.Meniks tunteisiin)

neiti söpönaama!

Kundi (K.Pojat on poikii)


Koda (Tottakai se on sven tuuva)

miina (K.vaimomatskuu, jos miina on vaimomatskuu niin se saattais olla sitä mielummin jollekin komealle pitkäkarvauroolle)

hmmmmm... :D

pikkutollo, joka kyllä tuntui Oomin ja Hikan rinnalla aika isolle (mutta edelleen hyvin tollolle)
Hikka kävi näyttelyssä PK-erkkarissa ja oli ROP kera sertin. Huomenna on Hikalla, Jetillä, Hemmolla, Elsalla ja Ässällä erkkari. Jäämme jännityksellä odottamaan etenkin Hikan tulosta, se voi hyvinkin olla vaikka HYL, koska kyseinen kasvattajatuomari on sitä mieltä että huonon väriset koirat ovat korkeintaan "kivoja kotikoiria", joita ei vissiin kannata missään enemmälti näytellä :D

Huonoja uutisia sitten.. Mape, tuo oman elämänsä huligaani rikkoi sitten polvensa. Se hyppi portilla tasajalkaa ylös kun Katri tuli kotiin, liukastui ja kaatui koko painolla ensin toisen takajalan päälle ja sitten selälleen. Siinä yhteydessä sitten hajosi polvi ja se on nyt leikattu Aistissa Laura Hakalan toimesta. Mitään katastrofaalista ei onneksi löytynyt ja Mapen pitäisi parantua täysin. Ainahan noissa miettii että ketä uskoa, sitä, joka sanoo että kaikissa patellaluksaatioissa on perinnöllinen alttius (eräs ortopedi) vai sitä, joka sanoo että tervekin polvi menee rikki jos siihen tulee tarpeeksi vääntöä (toinen ortopedi). Toisaalla sanotaan että agility tuo esille polven rakenteen heikkoudet (väännöt) ja toisaalta taas leikannut lääkäri oli sitä mieltä että 4 v aktiivista agilityä (puhumattakaan sen koiran muusta elämästä) niin ei sitä huonolla polvella olisi tänne asti kestänyt. Mapellahan kuitenkin on hyväasentoiset takajalat (ei ulkokierteisyyttä altistavana), hyvät polvikulmaukset ja kahdesti nollaksi tutkitut polvet, viimeksi vuosi sitten.
No, oli miten oli, tärkeintä on että Mapsku toipuu! Jos joskus ikinä olen edes miettinyt Mapelle toisia pentuja niin en mieti sitä enää. Ihan sillä varjolla jos tuossa jotain perinnöllistä onkin. Eihän tämä tavatonta kuitenkaan pyrtseillä ole ja ykkösenkin polvia ajoittain löytyy.
Mutta Mape, voi mape... eka keväänä siltä murtui tassu, seuraavana sitä puri kyy ja se meinasi kuolla, no viime keväänä se tekaisi kasan pentuja ja tänä keväänä parannellaan polvea. Skipataanko ensi kevät suosiolla? suoraan talvesta kesään ja näin?

maanantai 22. toukokuuta 2017

toukokuun lopun kuulumiset

Kalla kisasi omissa kisoissa parit radat, joista ei varsinaisesti jäänyt hirveästi kerrottavaa :D hyvää oli paljon, huonoakin, mutta vastahan tässä kisaamista harjoitellaan ja pääasia on että koira toimii kisoissa yhtä loistavalla vireellä kuin treeneissä ja tekee juuri niin kuin pyydetään. Pikkutollo <3

Elsan pentuset ovat käyneet näyttelyissä, Hemmo Varkaus KR:stä ROP (tuomari Francesco Cochetti) ja Ässä Helsingistä EH. Molemmat pojat nähdään erkkarissa muutaman viikon päästä :)

Mummeli itse kävi taas rallytokoilemassa. Elsa meni nuuskimaan  pujottelun tötteröitä ja ajautui väärälle puolelle ja uusin kyltin (-3p). Virhe tuli myös ainakin 360vasempaan rintamasuunnasta ja siitä että Elsa istui sivulle kun ei pitänyt. 93p ja ALOHYV kuitenkin ja kommentein "kepeä suoritus, erinomainen hihnankäyttö, miellyttävää, vähäeleistä ohjausta, miellyttävä koirakko". Pitää syksyllä viimeistään yrittää päästä kokeeseen joskos RTK1-tittelin saisi.

Hemmo starttasi ekaa kertaa rallytokon avoluokassa saaden hyväksytyn tuloksen 86p ja tuomarinpalkinnon! Hienoa :)

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappua!

Mukavaa Vappua :)

Eilinen meni töissä ja tänään suuntaan yövuoroon. Aamutreenit itselle sopi siis oikein hyvin vappupäivään. Ollaan siirrytty treenaamaan pari kuukautta sitten TFW-Joensuulle ja ollaan tykätty! Jotenkin se crossfit-meininki tuli nyt tiensä päähän ainakin tuolla missä käytiin. Vaihtoehdoiksi jäi siirtyä viralliselle CF-salille tai sitten etsiä jotain muuta. Sopivaan saumaan avautui tuo sali ja käytettiin kortti "jotain muuta".

Viime viikolla saatiin pitkästä aikaa vieraaksi Pila (Tottakai Peukaloliisa) Elsan ekasta pentueesta. Nekin täyttää jo 8v kesäkuussa! Pirteä koira, jossa ei kyllä ikä näy :)



Pikku-Tollo aloitti kisauransakin tässä yhdellä hypärillä. Hypäri oli vähän profiililtaan kökkö ja lisäksi keppien jälkeen olisi pitänyt tehdä valssi tai persjättö sujuvan loppuradan takaamiseksi. No eipä me vielä semmosia niin olipa sitten vähän pelastelua se loppu ja tiesin odottaa et linja vie väärään putkenpäähän ja sinne sujahti neiti harmaa :) Oikein hyvä fiilis jäi, pysyi kiltisti lähdössä, oli oma reipas itsensä ja vaikka minua jännitti niin kallalla oli selkeästi ajatus "meikä hoitaa homman". Toukokuussa lisää ainakin hypäreitä, ehkä jopa aksarataakin jos harmaa rakki saadaan pysähtymään puomille vähän isommalla prosentilla kuin nyt :D Periaatteessa haluaisin aloittaa kisaamisen vasta sitten kun ei tarvitse miettiä "ei me voida vielä tuollaista tehdä", mutta todellisuudessa sitten.. Ehkä se kisaaminen kandee ottaa jo ohjelmaan, vaikka ensi vuoden alusta vaihtuukin säkäluokka pikkumaksiksi. Odotettu uudistus!

pikkutollo sievänä
Hemmoakin (K.Ota mut kiinni) treffattiin viikonloppuna, on se vaan niin hyvänmielen koira! Ei voi hymyilemättä katsoa kun toinen on semmoinen ranskalainen rakastaja, hymy korvissa ja touhottaa menemään minkä ehtii.

ja kyllähän sitä mielellään katseleekin, vaikka itse sanonkin :)





keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Vallattomin 2v!

Kalla Vallaton Karvavarvas on jo kaksi vuotta vanha ja samana päivänä Elsan iltatähdet, ensimmäiset omat kasvattini, täyttävät 3v. Onnea kaikille <3

setäkoirakin oli hoitolaisena

Puudeli on pöllinyt Kallan äänenvaimentimen

itse synttärisankari

Mapsku parin viikon takaa

Mummi <3




iloinen synttäripose :D :D
Kolme vuotta täyttäville Hemmolle, Jetille, Velholle, Pilville ja Ässälle kuuluu hyvää, Jetson ehti aloittaa kisauran aksassa tässä talvella ja toivottavasti poikia nähdään näyttelykehissäkin kesällä :)

perjantai 31. maaliskuuta 2017

lupaamaani pentusaastetta

siis yök yök yök...koiranpentuja!

Käytiin tiistaina katsomassa sekä elsan lapsenlapsia (sulo x olga, kennel tottakai) että elsan lapsenlapsenlapsia (taavi x iita, kennel salokannel). Melkein ovat päivälleen saman ikäisiä ja hauska oli nähdä kaksi pentuetta melkein kerralla :)

Olgan ja Sulon pentueeseen mahtui kaikkea pikkutytöstä isoon pojanmörssäriin ja temperamenttia hieman rauhallisemmasta aktiiviseen. Avoimen oloisia pentuja ja leikkivät vieraiden kanssa tosi hyvin :) Taavin ja Iitan tyttöset juoksivat myös suoraan syliin ja iskivät röyhkeästi kii kuin sika limppuun, näistä onkin seurauksena haavoilla olevat kädet ja muutama mustelma :D ja sieltäkin erottui yksi suosikki <3 Kummassakin pentueessa olisi vielä harrastus(ja -näyttely)potentiaalia omaava pyrrilapsi vailla kartturia!

tämä pieni musta oli suosikki <3 (taavi x iita)

toinen töpöistä brindleistä taavi x iita-pentueesta

pieni ja söpö <3
pari kuvaa lisää https://edeh.kuvat.fi/kuvat/MUUT+KUVAT/2017/Salokannel+pennut/  harmi että pimeä yllätti!

Tottakai ihan oon oikee heila etsii vielä Sitä Oikeaa

Tottakai ihan oon oikee pelimies

Tottakai ihan oon oikee vamppi

Tottakai ihan oon oikee huijari

Tottakai ihan oon oikee suttura

Tottakai ihan oon oikee sussu, sievä kuin mikä <3

Tottakai ihan oon oikee sinkku
ja pari kuvaa lisää https://edeh.kuvat.fi/kuvat/MUUT+KUVAT/2017/Tottakai+Ihan+Oon+Oikee-pennut/

Nähtiin myös Qumma ekaa kertaa sitten pentulaatikosta lähdön! Oli se siitä vähäsen kasvanut, mut ei paljoa :D

Se on olemukseltaan ja asenteeltaan (ja niin, myös ääneltään..) ihan ilmetty emänsä! Rakenne on varsin tasapainoinen, kulmauksia löytyy takaa vähän enemmän mutta edestäkin ihan hyvin :)
aika tasapainoinen tyttö =)

eipä tarvinnut miettiä kelpaako leikki vieraan kanssa :)


Onhan se vähintään erikoinen ilmestys keltaisessa turkissa ja sinisen silmän kanssa :)

ja sitten aivan ihana synttärivideo Hikasta (K.Rähinärakkautta)